Via Dolorosa

Paljon sälää saatiin ainakin muistoksi

 





Viime viikonloppu oli kesän kohokohta. Tai siis piti olla, mutta omalta kohdalta Joroisten puolimatkan kisa koitui varsinaiseksi Via Dolorosaksi jonka kuitenkin sinnittelin läpi. Oman lauantaisen puolimatkan kisan lisäksi ohjelmassa oli isännän sprinttikisa perjantaina. Pakkasimme siis perjantaina heti aamusta muksut ja kamat autoon ja karautimme koko revohka Joroisille hyvissä ajoin, jotta molemmat kerkesimme omiin kisainfoihin ja isännälle jäi vielä aikaa valmistautua omaan kisaansa. Kun isäntä lähti kisailemaan jäätiin me muksujen kanssa EXPO -alueelle pyörimään ja käytiin hoitamassa viimeinen tankkaus Jari-Pekassa. Onneksi päivällä pyörineet vesisateet suvaitsivat väistyä ja saimme nauttia kauniista kesäillasta.

 

 

Perillä

 

Infossa käyty molemmat

 

Kaikkea kivaa!!

 

Isännän kisa meni tosiaan lähes nappiin ainakin tuloksellisesti. Tiukan (voitetun) loppukirikamppailun jälkeen 14. sija ajalla 1.08.xx. Siinä oli vanha pesäpalloilija löytänyt vielä uuden vaihteen viimeiselle sadalle metrille hiekkatekonurmen pöllytessä tossujen alla! Ainoa miinus reissussa oli olleet "pienet" vatsaongelmat jotka isäntä oli hoidellut pois häiritsemästä oksentamalla vauhdissa pyörän selästä...

 

 

Hyvä iskäää!!!!

 

Hieman ennen isännän maaliin saapumista alkoivat omat ongelmani kehkeytyä. Pitkän päivän päälle alkoi jo väsymys painaa ja onnistuin unohtamaan reppuni vessaan. No eihän siellä repussa ollut kuin auton avaimet ja jokainen voi arvata, millainen katastrofi olisi ollut hukata ne tuossa vaiheessa. Jätin siis lapset nurmikolle odottamaan, ryntäsin vessoja kohden ja kaaduin asfaltille mahalleni täydestä vauhdista. Tai siis syöksyin. Luita ei mennyt rikki, mutta sekä kyynärpäät, polvet että kämmenet aukesivat ja noustessani pystyyn alkoi silmissä sumeta. Siinä sitten istuin hädissäni sekä keskenään olevista lapsista että repusta enkä pystynyt liikkumaan mihinkään. Onneksi paikalle tuli heti henkilökuntaa, jotka hakivat lapset luokseni ja pääsin paikattavaksi sekä etsimään reppua, joka onneksi löytyi sieltä minne olin sen jättänytkin.

 

Tuon shown jälkeen piti vielä käydä viemässä oma pyöräni tarkastukseen ja vaihtoalueelle ennen kuin hotellille päästiin lähtemään. Onneksi kuviot olivat jo tuttuja edelliskerrasta ja tästä ohjelmanumerosta selvisimme nopeasti. Valvatus -järvi kyllä näytti taas upealta ja hyvä fiilis tuli itsellekin. Hotellille päästyämme tuli vielä yksi mutka matkaan. Availlessamme huoneen ovea jouduimme havaitsemaan, että siellä oli jo jonkun toisen matkalaisen tavarat. Minä jäin lasten ja tavaroiden kanssa käytävälle vartomaan kun isäntä lähti kyselemään tilannetta. Joku sekaannus (jollaisen ei pitäisi olla edes mahdollista) oli käynyt. No onneksi meille löytyi uusi huone samoin tein ja pääsimme lopulta iltapuuhiin ja nukkumaan.



 

 

 

Lauantaina aamusta sitten hipsin kuuden jälkeen itsekseni aamupalalle muun perheen jatkaessa unten mailla. Olimme sopineet, että isäntä käy vain heittämässä minut kilpailualueelle aamulla ja tulee sitten aamupäiväksi muksujen kanssa rypemään hotellin kylpylään. Hotellin portaissa aamulla tuntui jaloissa vähän voimattomilta, mutta ohitin asian.

 

Kun pääsin kisakeskukseen niin fiilis oli tosi hyvä ja luottavainen ja sama tunnelma jatkui matkalla starttipaikkaan Valvatukselle. Ihmisten kanssa rupattelua ja oman suorituksen strategioiden kelailua. Kädet ja niska tosin olivat pahasti jumissa kaatumisen jäljiltä ja sehän sitten ei ollut yhtään hyvä juttu kun lähdimme uimaan. Meidän "tyttösten" lähtö oli tosi iso kun monta ikäryhmää oli laitettu samaan ja melkoista lihasoppaa oli alku. Se ei juuri haitannut kun eihän minulla mihinkään kiirus ollut. Mutta kädet eivät toimineet mitenkään päin ja epämääräisesti yritin niillä vain jotenkin huitoa. Onneksi loppua kohden tilanne parani ja touhu alkoi tuntua hieman uimiselta. Uudet uimalasit muuten toimivat kuin unelma! Rantautuessa olo oli taas vähän hassu ja silloin tiesin, että pitkä päivä taitaa olla edessä. Uinti sujui lopulta aikaan 43.xx eli minuutin nopsampaa kuin vuosi sitten.

 

Vaihdossa kaikki meni kivasti ja pyörälle hypätessä olo oli ihan ok ja pyörä kulki siedettävästi. Haaveet viime vuotisen ajan selkeästä petraamisesta kuitenkin heitin romukoppaan. 70 km:n kohdalla alkoi mahassa muljuta ja coren käyttäminen loppui lähes tyystin joka meinaa sitä, että kaikki työ oli tehtävä jaloilla ja se taisi olla se lopun alku. Lopulta pyöräilyn aika parani kuitenkin 6 min viime vuodesta ja vaihtoon saavuin 3 h13min pyöräilyrupeaman jälkeen. Ja vaihdosta olikin sitten kiire pajamajoille, armonaikaa ei ollut enää juuri jäljellä. Vielä kun jouduin hetken vuoroani odottamaan niin ei juuri hymyilyttänyt. Lopulta pääsin pajamajavierailun jälkeen juoksuosuudelle ja heti ensimmäinen kilometri tuntui yhtä tuskaiselta kuin vuosi sitten viimeinen. Jalat eivät toimineet ja ilmeisesti edellisillan kaatuminen oli aiheuttanut polveen jotain pehmytkudosvauriota ja polvi alkoi kipuilemaan. Tiesin kuitenkin, että mitään siellä ei ollut pahasti rikki joten uskalsin jatkaa matkaa. Itku meinasi päästä kun näin perheen kannustamassa ja minun oli pakko pyyhkäistä vain nopeasti ohi, sillä muuten olisi kyynelkanavat auenneet täysin. Kesän ainoa kisa ja tässä oltiin. Missään vaiheessa en kuitenkaan edes suunnitellut keskeyttämistä vaikka askel hiipui hiipumistaan. Millään ei ollut enää mitään väliä. Kaikki saivat mennä minusta ohi ihan rauhassa. Olin kuitenkin jo kerennyt näkemään matkalla hienot tummansininset Finisher-paidat pinkkeine teksteineen ja ne antoivat minulle sen kipinän, että haluan maaliin tyylillä millä hyvänsä.

 

Kertaalleen piti vielä yksi pajamajakierroskin tehdä. Viimeisellä kierroksella oltiin samoissa tunnelmissa Specialized Women's Ambassadorin Miia-Marian kanssa ja taidettiin saada molemmat pienet lisätsempit jutustelusta. Miia-Marialle kuitenkin jalka nousi paremmin kuin minulla joten loppumatkan jäin vielä tekemään itsekseni. Lopulta noin 2h35min hiiviskelyn jälkeen pääsin maaliin kokonaisajassa 6h 45 min. 10 min pitempään meni koko reissulla kuin viime vuonna, juoksuosuudella pelkästään 20min meni aikaa enemmän. Juoksu siis oli täysi floppi. Siinä missä viime vuotinen reissu oli kivaa ja helppoa perustekemistä niin tällä kertaa oltiin kaukana siitä. Mutta tällä kertaa olin onnellisempi Finisher-paidasta. Nyt koin todellakin ansainneeni sen. Ja ekaa kertaa koskaan jouduin tällä tavalla fyysisen suorituskyvyn äärirajoille vaikkei sitä matkasta ja tuloksesta ehkä huomaa. Summasummarum monta asiaa meni pieleen. Epäilen mahavaivojen syyksi liiallista energiansaantia. Pari viikkoa sitten aloittamani arginiini -kuuri taisi vain pistää elimistöni sekaisin. Ja kevät ja kesä eivät kyllä treenimääriltään kovin kummoisia olleet kun niitä tuossa laskeskelin. Miehen runsaat sotaharjoitusvuorokaudet ja kevään muut kiireet lasten harrastusten ja kevätjuhlien ja uuden työn kera eivät vain antaneet enempään mahdollisuutta. Tämän vuoden puolella 220 km juoksua, 570 km pyörää ja ehkä 17 km uintia ja niillä oli pärjättävä.



 

Kuva Timo Kananoja

 

Vielä kulkee...

Helpotuksen kyyneleet...

Ehkä jopa hymyilyttää

Mutta nyt vain lopulta nälkä kasvoi ja kovasti suunnittelen ensi kesän rientoja! Tämä kokemus lopulta teki minulle hyvää ja olen tyytyväinen, että sen sain kokea.

Kisaturistina Vierumäellä

Kuten viime syksynä kirjoittelinkin, niin meillä isäntäkin alkoi innostumaan triathlonjutuista. Tänä kesänä hänellä on ohjelmassa muutamat sprintti- ja perusmatkan kisat. Tänä viikonloppuna oli vuorossa Finntriathlonin Vierumäen kisa. Koska sää oli mitä mainioin ja Vierumäki on tuossa nurkan takana, päätin lähteä lasten kanssa mukaan kannustamaan ja katsomaan. Ei siis muuta kuin hyvät eväät taas kasaan ja isännän tri-kamppeiden lisäksi muksut ja uimakamppeet autoon. Siitä se muksa päivä lähti liikkeelle.




Saavuttuamme Vierumäelle siellä oli jo kova kuhina päällä. Iskä päästettiin rauhassa valmistautumaan kisaan ja minä lähdin muksujen kanssa etsimään kivaa uinti- ja eväspaikkaa. Tokihan se tunnin matkalla oli jo nälkä (äitiin) kerennyt iskeä ja repussa olevat eväspatongit huutelivat jo kutsuvasti. Ennen uimapaikkaa ihmeteltiin vähän kisakeskusta ja lasten touhutessa leikkipaikalla itse tein täsmäiskun expo -alueelle toiveena löytää uudet uimalasit. Ja nehän löytyivät heti ensiyrittämällä. Jee! Yksi mietinnän aihe vähemmän Joroisia ajatellen. ja ekan kokeilukerran perusteella aivan ihanat lasit ovatkin!








Muutama tunti kerettiin muksujen kanssa rauhassa rypeä kirkasvetisessä Suurijärvessä ja tyhjentää eväsreppua. Sitten oli aika lähteä uinnin starttipaikalle kannustamaan iskää. Uintipaikka oli ihanan näköinen joskin pieni Valkjärvi, josta muodostuikin melkoinen lihasoppa 250 triathlonistin lähtiessä yhtä aikaa kauhomaan uintireitille. Aika paljon siellä oli tainnut osumia startissa moni saada, mutta itse en ainakaan kuullut, että kenellekään olisi sen huonommin käynyt. Kontaktilaji välillä tämä triathlonkin ;-)




 



Kun uimarit ja etenkin iskä oli saatu pois rätäköstä ja pyöräosuudelle, alkoi lapsilla olla taas kuuma ja käytiin etsimässä ensihätään jätskit. Kuten alla olevasta kuvasta näkee, meidän muksut rähjääntyvät näillä kisareissuilla, mutta ei haittaa kun mukavaa on! Jätskien jälkeen mentiin kisakeskukseen jossa alkoi olla juoksuosuus täydessä vauhdissa. Lapset pääsivät vilvoittelemaan sadettimen suojaan ja äiti pystyi vierestä seuraamaan kisoja. Miten mainiota!






Iskäkin saatiin ajallaan maaliin ajassa 2h45min. Ilmeisesti ok suoritus vaikka uinnista noustessa oli miehen takareisi mennyt juntturaan ja pyöräosuudella taas pyörän takapää oli tehnyt omiaaan ja isäntä oli joutunut pariin kertaan pysähtymään tutkimaan pyörän tilannetta. Etenkin kympin juoksu kovassa helteessä oli mennyt nätisti aikaan 48min ja rapiat. Hyvä iskä!!! Ennen iskän maaliin tuloa saatiin ihailla miesten yleisen sarjan kärkikahinoita jossa mm. Jarmo Hast ja muita nimekkäämpiä urheilijoita oli mukana.







Tänään sunnuntaina oli oman viimeisen kovan harjoituksen vuoro ennen kuin alan palauttelemaan Joroisille. Tämä oli lähes identtinen harjoitus vuoden takaiseen ja alkoi yksinäisestä Fabiasta Valkealatalon pihalla. Kymmenen minuuttia räpiköintiä Likolammessa lokkeja väistellen, sitten pyörällä tehokas 20 km:n rutistus. Pyörän päälle hypätessä tosin oli kropassa tosi tyhjä olo, mutta mentävä oli. Pyörän jälkeen urheilukentälle juoksemaan (minulle) tiukka vitonen joka menikin kivasti 25 min 30 s aikaan. Jee! Eniten ehkä hyvää fiilistä toi se, että vaikka välillä teki tiukkaa niin pystyin tuolla kuumalla kentällä ihan yksikseni mennen ottamaan kropasta jotain irti.





Juoksun päälle heivasin tossut jalasta ja sipsuttelin paljain varpain nurmella pari kierrosta. Kylmällä ja kostealla nurmella paljain varpain juoksu kyllä tekee hyvää niin jaloille kuin mielelle!!





Nyt ei muuta kuin katse kohden Joroisia!

Jouluna ja juhannuksena...

Näköjään 1.1.2015 olen edellisen kerran vaivautunut kirjoittelemaan tänne joten tälle seuraavalle postaukselle looginen ajankohta lienee näin juhannuksen jälkimainingeissa. Viime talvena katosi motivaatio kirjoittamiseen jostain syystä ihan täysin ja päätin, että en kirjoita ennen kuin oikeasti tekee mieli kirjoittaa. Ilmeisesti nyt tekee! Samoin muiden blogien lueskelu on jäänyt tosi vähiin. Olen siis viettänyt blogivapaan talven ja kevään. Tällainen minä olen. Teen vain sellaisia juttuja, jotka sillä hetkellä tuntuvat kivoilta.

En nyt ala koko puolta vuotta päivä päivältä käymään läpi, mutta jotain uusia juttuja elämään ja liikuntaelämään on tullut joten pieni katsaus niihin. Vaikka keskikesää juuri juhlimme niin alkuun hieman talvisia touhuja. Viime talvena vanhin muksuista aloitti alppihiihtoharrastuksen Kouvolan Hiihtoseuran alppijaoston Ratawernereissä. Lapsen uudesta harrastuksesta innostuneena itsekin ostin työkaverilta varaston nurkkiin pölyyntymään jääneet välineet ja suuntasin rinteeseen enkä meinannut pois päästä niin kauan kuin lunta riitti. Ehdottoman täydellisesti löysin Ruususen unta uinuneen nuoruuden rakkauden laskemiseen ja rinteisiin ja se taisi herätä uniltaan entistä ehompana. Myös keskimmäinen naskali pääsi rinteisiin ja innostui hommasta yli kaiken. Niin pahasti lähti homma meillä kolmella käsistä, että isoin jatkaa alppihiihtoa isompien Valio-ryhmässä, keskimmäinen on menossa vuorostaan ensi talvena Ratawernereihin ja allekirjoittanut otti vastaan Valio-ryhmän joukkueenjohtajan pestin.

Pikkujätkää viedään!

Laskukauden päätyttyä ja toukokuun koittaessa lapset lähtivät kokeilemaan rastikerhotouhuja ja taas vietiin koko porukkaa. Jopa pienimmäinen 4 vee innostui pihkaniskailusta todenteolla ja itsenikin löysin iltarasteilta. Eka kerta oli melko päämäärätöntä höntyilyä ja lahjakkaasti juoksentelin rastien ohi. Tokihan reissusta piti fb-päivitys tehdä ja tuon päivityksen seurannaisena huomasin lupautuneeni Jukolaan Selänpään Jäykkien Venla-joukkueeseen ankkuriosuudelle. Hupsista! Mitenköhän tässä taas näin kävi?



Parit iltarastit kerkesin käymään ennen Jukola -viikonloppua ja lasten rastikerhosuunnistuksista yritin myös imeä kaiken mahdollisen opin mitä itselleni oli niistä tarjolla. Jukolaan piti saada mukaan kunnon kengät ja asia meinasi kevään mittaan aiheuttaa harmaita hiuksia. Lopulta pääsin Helsingissä käymään Suunnistajan Kaupassa josta mukaan lähtivät nämä Sarva D'Vilit. Eivät varsinaiset suunnistuskengät vaan suunnistukseen sopivat nastalenkkarit. Toimivat myös talvijuoksussa. Kengät olivat jalkaani täydelliset ja toimivat Paimion kallioilla kuin unelmat.





Jukolaan matkasimme kahden nuorimmaisen kanssa Vehkalahden Veikkojen ja Kouvolan Suunnistajien kanssa bussikyydillä ja sekin oli jo muksuille uusi ja ihmeellinen juttu. Paimiossa jossa tämän kesän Jukola kisailtiin oli lapsille tarjolla seuraava elämys eli telttailu. Muksut eivät ole aiemmin yöpyneet teltassa ja tämä oli se juttu, jota oltiin jo pitkään odotettu. Ennen telttayötä ja omaa osuuttani hengailtiin joukkeen telttapaikalla useampi tunti. Jätkänpätkä innostui äidin pienellä avustuksella rakentamaan ehkä kulmakunnan hienoimman majan jos vaikka majapaikoista tulee pulaa. Oli sammalvuoteet ja kaikki.






Ja sitten omalle osuudelle. Ennakkoon oli jo tiedossa, että on siinä ja siinä, pääsenkö ns. yhteislähtöön vai kerkeänkö taipaleelle ennen sitä. Noin 20 min ennen maalialueen sulkeutumista pääsin kuin pääsinkin matkaan itsekseni. Juoksu kulki hyvin ja kuten minua oli ennakkoon informoitu, suunnistaminen Jukolassa on helppoa etenkin jos ollaan sijoilla xxxx. Valmista polkua on tallattuna runsaasti ja koko ajan huudellaan kellä sattuisi olemaan sama rasti työn alla kuin itsellä. Tai sitten vain kysellään, että missäköhän mahdetaan olla...Muutamaa rastia etsittiin porukalla pidemmän aikaa, mutta sekin taitaa kuulua lajin luonteeseen. Kaikkiaan aika ei päätä huimannut, mutta tyytyväinen olin sen jälkeen kun maalissa vielä varmistui, että olin muistanut leimata oikeat rastit ja oikeassa järjestyksessä. Eli hyväksytty suoritus ja hyvä fiilis. Siinähän ne minun tavoitteet olivatkin. Ja ensi vuonna uudestaan. Sekä äiti että lapset.



Jukolaviikonlopun Se juttu on varsinaisen Jukolan viestin startti klo 23.00 jolloin iso joukko suunnistajia otsalamppuineen lähtee "kiiltomatona" luikertelemaan pimenevään metsään. Tarkoitus oli meidän paikanpäällä nähdä tämä näytös, mutta klo 22.40 olivat lapset jo niin väsyneitä, että oli aivan pakko suunnistaa teltoille ja kuunnella lähtölaukaus matkalta sinne. Oheisesta linkistä voivat käydä muutkin ihailemassa tämän vuotisen Louna-Jukolan lähtöä.

Lauantai Paimiossa oli keliltään aivan mahtava ja päivän päätteeksi meille kaikille maistui Jukolan klassikkoannos eli makkaraperunat. Sunnuntaina heräsimme sateen ropistessa mukavasti teltan kankaaseen. Päiväkodissa lapset olivat innoissaan kertoneet, "että käveltiin vesisateessa aamupalalle". Elämyshän se sekin!





Jukola -humalasta toivuttuani alkaa katse taas siintää 18.7.2015 kisailtavassa Joroisten puolimatkassa. Tällä(kään) kertaa ei varsinaisia tulostavoitteita reissulle ole, mutta olisihan se kiva, että samassa ajassa kuin viime kesänä reissusta selviäisi... Uimaan olen rohkaistunut tälle kesää pari kertaa, mutta myönnettävä on, että talviturkki on jäänyt märkkärin alle. Kevätflunssa ja miehen 40 sotaharjoitusvuorokautta reilun kahden kuukauden sisään taas huolehtivat siitä, että Kaunotarta en ole paljoa päässyt ulkoiluttamaan. Nyt täytyy siis ottaa ajamisen suhteen vielä pieni loppukiri.

Näissä merkeissä tänä kesänä. Katsotaan mitä meille kuuluu ensi jouluna ;-)

Takana melekoinen off season...

Jos joskus syys-lokakuussa kerkesin tuudittautua rauhallisempaan menoon niin marras-joulukuu miehen sotaharjoitusten ja jahtikauden kera palauttivat tehokkaasti maan pinnalle. Jos tämä aika vuodesta on perinteisesti ollut triathlonistien off seasonia niin minulle se on ollut sitä sekä harjoituksellisesti että tämän blogin suhteen. Toki jotain sekä fyysistä kuntoa että mielenterveyttä ylläpitävää olen päässyt välillä tekemään. Mutta kaikki tavoitteellisuus ja suunnitelmallisuus ovat loistaneet poissaolollaan. Lisäksi kun stressitasot ovat olleet riittävän koholla niin vaikka aikaa olisi jostain siunaantunut niin kovempi treenaaminen olisi silti saanut jäädä väliin. Tässä tilassa elimistö vain ei ole valmis ottamaan vastaan muuta kuin pientä höntsäilyä ja rauhoittavaa joogailua. Siitä olenkin tyytyväinen, että on tullut tehtyä enemmän kunnon pitkiä joogaharjoituksia kuin pitkään aikaan. Ovat tasapainottaneet oloa kivasti.

Mitä blogiin tulee niin jotenkin ei ole ajan lisäksi ollut inspiraatiotakaan kirjoitella kun ei ole tullut tehtyä mitään mainittavaa. Mutta nyt pieni pikakelaus tilanteesta. Tänne Valkealaan saatiin säilölumesta tehty ladunpätkä jo lokakuun puolella. Maan ollessa paljaana ja taivaan tiputellessa vettä niskaan ei meikäläinen ole vielä kuitenkaan valmis ladulle vaikka hiihtämistä rakastankin. Heiaheia näyttää, että tämän talven ensimmäisen hiihtotreenin olen käynyt tekemässä 22.11.2014. Tänään sain sitten täyteen yhteensä 90 km hiihtelyä tälle talvelle. Tästä on hyvä jatkaa vaikka kunnon hiihtelyt oikeilla laduilla saavatkin vielä odottaa. Uutena juttuna on hiihtelyihini tullut luisteluhiihto. Syksyllä tein kaupat itselleni sopivista suht vähän käytetyistä luistelusuksista ja -monoista. Ehkä puolet ja puolet on jakauma ollut näiden kahden tyylin välillä. Oikea polvi meinaa vain kipuilla vapaan hommeleista ja sitä olen yrittänyt tutkailla. Selkeästi oikea polvi antaa luistelussa "periksi" joten nyt yritän keskittyä pitämään tekniikan kasassa sen sijaan, että räkä poskella kauhoisin tuolla menemään. Toisaalta tämä on tervetullutta myös peruskestävyyspainotteisen harjoittelun vuoksi.



Sukset uudet vanhat ja sauvat isännän varastoista

 
Jos tykkilumibaanaa tosihiihtäjien keskellä kiertäessä hiihtotreeneistä silti tulee helposti kunnon tehotreenejä niin juoksentelut olen tehnyt tosi keveinä. Sykkeet olen onnistunut pitämään 120 ja rapeat tasolla. Hyvä minä! Välillä olen sitten hurjastellut 130-140 sykkeillä   :-D Koska "juoksu"-lenkit ovat nyt melkoista hiipimistä, olen lenkkien loppuun tehnyt muutaman hyvin lyhkäisen vauhdikkaamman pätkän jottei juoksutuntuma ihan täysin turtuisi. Näissä olen kuitenkin pitänyt huolen siitä ettei hapot pääse jylläämään.

Myös uinnin suhteen oli tuossa varmaan ainakin kolmen viikon tauko. Vaikka onneksi suht terveitä ollaan oltu niin välillä joku pöpö on käynyt kurkun päässä kummittelemassa ja pahin virhe, jonka voin tehdä on mennä uimaan siinä vaiheessa. 110 %:n varmuudella tuolloin pöpö pääsee vallalle. Jos taas reilusti huilaa ja syö vaikka vähän suklaata niin tilanteesta voi selvitä säikähdyksellä ;-) Vuoden 2014 viimeinen treeni oli kuitenkin tunnin & 2 000 metrin tekniikkahommelit eilen illalla juuri ennen hallin sulkeutumista. Siinä sitä uimahallin saunassa klo 17.40 naureskeltiin parin muun uimarin kanssa jotta toiset ovat jo juhlimassa kun yhdet kahjot istuvat siellä.


Toivottavasti tämä vuosi tuo minulle uutta Finntriathlon sälää!

Vaikken vuodenvaihteessa sen ihmeellisemmin ole lomaillut, on nyt taas päästy treenailun ja näköjään myös kirjoittamisen makuun. Mies lähti tänään loppuviikoksi (toivottavasti) kauden viimeiseen perurajahtiin joten nyt huilaillaan. Jospa sitä sitten taas minut löytää höyryämästä milloin laduilta ja milloin kaduilta. Uuden Vuoden Lupauksia en edelleenkään muuten tee, mutta jälleen lupaan nauttia joka metristä ja joka sekunnista jonka saan liikunnan parissa viettää!

Liikunnan riemua vuodelle 2015!

Löysin itseni - jälleen kerran

Minulla on suuri tarve asioiden käsitteellistämiseen ja rakastan kaikkia abstrakteista asioista rakenneltuja kaavioita. Jotenkin vain on kiva jäsennellä elämää ja sen omituisuuksia sellaisten kautta. Itselleni on ollut tähän asti pieni mysteeri oma suhtautumiseni liikuntaan. Rakastan liikuntaa suunnilleen kaikissa sen muodoissa, haluan harjoitella tavoitteellisesti, mutta minusta ei löydy edes nimeksi kunnon kilpailuhenkisyyttä. Mikä oikein olen naisiani?

Tällä viikolla löysin vastauksen tähän kysymykseen Lasse Seppäsen Nousukunto -blogista Tuossa linkin takana Lasse, joka on melkoinen liikunnan monitoimimies, avaa ihmisten erilaisia ns. tavoiteorientaatiomalleja suhteessa liikuntaharrastukseen. Itse olen puhtaasti oppimisorientunut henkilö niin liikunnassa kuin monessa muussakin asiassa. No kotityöt menevät puhtaasti tuonne välttämisorientaation puolelle :-D Naimisissa taas olen henkilön kanssa, jolla on myös vahva oppimisorientaatio, mutta ehkä vielä vahvempi suoritusorientaatio.

Mikä tässä koko hommassa mielenkiintoisinta on se, että itse asiassa koko tämä minun blogin "sanoma" on tuo oppimisorientaation ilosanoma. Minun mielestäni liikunnasta vain pitää nauttia. Joka sekunnista, joka metristä ja jokaisesta hengenvedosta. Puhun nyt siis kuntoliikunnasta.  Ja harrastuksen pitää tuoda hyvinvointia, ei pahoinvointia. Liian usein kuulee nykyisin tarinoita siitä, kun tavalliset kuntoliikkujat vetävät itsensä ylikuntoon, kärsivät koko ajan jostain rasitusvammasta tai flunssasta tai muuten vain huomaavat olevansa täysin koukussa esimerkiksi maratuloksen parantamiseen. Huippu-urheilu on tietysti eri asia, mutta väittäisin, että yleensä huipulle päässeillä henkilöillä on myös vahva oppimisorientaatio vahvan suoritusorientoituneisuudeen lisäksi.

Enkä missään nimessä halua suhtautua negatiivisesti muihin malleihin, tärkeintähän tässä kakkostyypin diabeteksen luvatussa maailmassa on se, että ihmiset liikkuvat. Mutta väittäisin, että kun jokainen löytäisi mahdollisimman paljon oppimisorientaatiota liikuntaharrastukseen, itse harrastuskin olisi kaikista vahvimmalla pohjalla ja sen terveys- ja hyvinvointihyödyt olisivat suurimmat mahdolliset.

Oheen olen nyt Lassen luvalla lainnannut suoraan hänen blogistaan kyseisen jaottelun. Halusin esittää sen tässäkin, koska itse olen niin innoissani tästä ja uskon, että tästä on hyötyä monelle muullekin oli sitten sunnuntaikävelijä tai huippu-urheilija.

1. Oppimisorientoitunut. Oppimisorientoitunut henkilö harjoittelee lähinnä sen vuoksi, että kokee harjoittelussa kehitystä sekä oppii taitavammaksi harjoittelijaksi sekä urheilijaksi. Oppimisorientoitunut henkilö ei motivoidu harjoittelemaan kilpaillakseen muiden kanssa, eikä hänen kiinnostuksensa suuntaudu kilpailujen jälkeen tulosliuskojen tuijottamiseen. Oppimisorientoitunut henkilö hakee harjoittelusta fiiliksiä sekä merkityksen tunteita, sen sijaan, että hän vertailisi omia harjoittelun tuomia tuloksia muihin henkilöihin. Oppimisorientoituneen henkilön tavoitteena harjoittelussa on kehittyä ja oppia mahdollisimman paljon, suhteessa aiempiin suorituksiinsa.

Oppimisorientoituneelle henkilölle sisäisen motivaation peruspilarit, eli autonomia, koettu kyvykkyys sekä merkityksen tunteet ohjaavat tekemistä. Oppimisorientoituneelle on tärkeää, että hän voi itse vaikuttaa siihen, mitä harjoittelee ja milloin harjoittelee. Liian "orjalliset" ohjeet harjoitteluun heikentävät motivaatiota, koska ne vähentävät vapaudentunnetta.
Oppimisorientoituneisuudella on tutkimusten mukaan vahva yhteys hyvinvoinnin edistymiseen

2. Suoritusorientoitunut. Suoritusorientoitunut henkilö harjoittelee kilpaillakseen. Tarkemmin sanottuna voittaakseen! Suoritusorientoitunutta henkilöä ei kiinnosta hopea, pronssi tai pistesijat, vaan voitto. Vaikkakin henkilö tekee oman ennätyksensä, hän ei osaa olla täysin tyytyväinen, mikäli toinen henkilö on parempi. Sen lisäksi, että hänelle elämässä on vain voittoja tai tappioita, hänen ajattelunsa on usein mustavalkoista. Tämä johtaa usein psyykkisiin ongelmiin, sillä ajatus -ja toimintamallit ovat jäykkiä.
Suoritusorientoituneen vahvuus on sisukkuus sekä kurinalainen harjoittelu. Hän on erittäin sitoutunut menestymään ja tekemään töitä sen eteen.

Suoritusorientoitunut henkilö haluaa noudattaa tiukasti suunniteltua harjoitusohjelmaa. Väliin jäänyt harjoitus on heikkouden merkki ja hän saattaa rankaista itseään sen vuoksi. Hän käyttää usein myös psykologisia selviytymis (coping) -ja puolustautumis(defenssi) keinoja, kuten selittelyä. Coping -ja defenssikeinoilla henkilö pyrkii säilyttämään psyykeensä tasapainossa.Suoritusorientoituneet henkilöt menestyvät, mutta ovat alttiita myös psyykeen häiriöille, kuten masennukselle. Suoritusorientoituneelle olisi hyödyllistä pyrkiä kehittämään oppimisorientoituneita malleja, jotta tappioiden merkitys ei kasvaisi liian suureksi taakaksi.
3. Välttämisorientoitunut. Välttämisorientoituneen harjoitteluun sitoutuminen on paradoksaalista. Harjoittelu ei häntä toisaalta kiinnosta, mutta hän pyrkii välttelemään esimerkiksi ylipainoa liikunnan avulla. Lisäksi hän voi etsiä sosiaalisia kontakteja liikunnallisista ihmisistä ja siksi myös osallistuu harjoituksiin. Yksin hän ei useinkaan kiinnostu harjoittelemaan (etenkään huonossa säässä), mikäli tavoitteet harjoittelulle ovat etupäässä sosiaalisia.
Välttämisorientoituneelle on tyypillistä vältellä epämukavuusalueen harjoittelua. Harjoittelu hänellä onkin usein tasapaksua. Sosiaalisissa tilanteissa hän on kuitenkin valmis laittamaan kroppaa likoon. Hän myös osallistuu aktiivisesti sosiaaliseen mediaan omassa harjoitteluryhmässään.
Välttämiskäyttäytyminen laajenee usein myös muuhun elämään ja henkilö jättää asiat, kuten kilpailuun ilmoittautumisen viime tippaan. Ei pidä kuitenkaan ajatella, että välttämisorientoituneisuus on aina heikkous, sillä tietyissä tilanteissa on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta järkevää käyttää välttämisorientaatiota. Esimerkiksi käyttäen välttämisorientaatiota kosteita viikonloppubileitä kohtaan, edistää todennäköisesti urheilullista tavoitetta.
Välttämisorientoituneen kannattaa pyrkiä etsimään liikuntamuotoa, joka tuottaa mielihyvää, eikä liikuntamuotoa, joka on trendikästä tai tehokasta.Toisin kuin oppimisorientoituneella, välttämiskäyttäytyjällä on havaittu alhaisempaa hyvinvoinnin ja onnellisuuden tasoa.

Edellämainitut ovat karkea kolmijako tavoiteorientaatioihin. Alla olevassa kuvassa havaitaan, ettei jako ole ihan noin yksinkertainen, vaan orientaatiomallit ovat enemmänkin yhdistelmiä kuin yksittäisiä. Psykologisissa tutkimuksissa on havaittu, että orientaatiomallit ovat suhteellisen pysyviä, mutta etenkin ulkopuolinen palaute vaikuttaa siihen, mihin suuntaan orientaatiot muuttuvat. Lisäksi orientaatiot ovat myös tilannekohtaisia. Toisessa tilanteessa henkilö pyrkii oppimaan mahdollisimman paljon, kun taas vaikka pihapeleissä vain voitto kelpaa.




Vaikka oppimisorientaatio on minussa ollut aina vahvana, on sitä vielä vahvistanut jooga. Ei ole olemassa huonoa tai hyvää harjoitusta. On olemassa vain erilaisia harjoituksia. Tätä joogan klassista viisautta mielestäni kannattaa soveltaa kaikkiin liikuntamuotoihin ja miksei muihinkin harrastuksiin käyrätorvensoitosta pitsinnypläykseen.

Ja ennen kaikkea lapset ovat parhaita opettajia tässä. Tänäänkin sain nähdä todellista liikunnan riemua ja innokkuutta oppia uusia asioita kun käytiin avaamassa hiihtokausi kylän tykkilumiladulla.

Ruokapostaus

Ruoka tai tarkemmin sen terveellisyys on ollut minulle tärkeä asia oikeastaan koko aikuisikäni. Eikä lapsuudenkodinkaan ravitsemuksessa valittamista ollut vaikkei perheessämme ruoan terveellisyyttä korostettu. Kuitenkin esimerkiksi marjat ja marjastus kuuluivat ruokahuoltoomme luonnostaan. 80-luvun Kajaanissa ei todellakaan eletty Mäkkäri-elämää vaikka grillillä välillä käytiin.

 

Isännän opiskellessa toisella paikkakunnalla viiden vuoden ajan ruoanlaitosta kehittyi minulle myös enemmän harrastus. Looginen ratkaisu kun on viiden vuoden ajan viikot ja välillä viikonloputkin yksin kotona lasten kanssa. Teen harrastuksen sellaisesta asiasta, jota joka tapauksessa pitää tehdä. Asiaa siivitti joogaharrastuksen tuoma suhtautuminen ruokaan eli pyrkimys ns. sattviseen ruokavalioon. Jos kiinnostaa, sattvisesta ruoasta ja ayurvedasta voi käydä lukemassa lisää esimerkiksi täältä sattvinen elämäntapa

 

Intohimoisen metsästäjän vaimona minusta ei koskaan ole tullut kunnon kasvissyöjää, mutta jonkinlainen wannabevegaani kuitenkin. Nykyisin en jaksa olla enää edes wannabe, mutta silloin tällöin pyrin tekemään ja valitsemaan kasvisruokia. Toisaalta juuri isännän metsästysharrastuksen ansiosta meillä ollaan lihassa lähes omavaraisia ja liha on hienosti ilmaistuna eettistä. Riistan lisäksi tuttavaperheen maitotilalla meille on kasvanut jo monen vuoden ajan oma onnellinen joulupossu, josta on riittänyt niin jauhelihaksi riistan kylkeen kuin kesän grillikauteenkin. Pihallamme elelee vielä kanipesue, jonka lihantuotanto on tosin jäänyt kaavailtua vähäisemmäksi. Mutta kaninliha on muuten ihan älyttömän hyvää. Söpöjähän ne tosin on, mutta minusta ei ole oikein miettiä lihansyöntiä sitä kautta. Että olisi enemmän oikein syödä rumia kuin nättejä elukoita. Myös esimerkiksi ponia on pakastimestamme löytynyt viimeisen vuoden aikana kun isäntä kävi päästämässä tuttavien ponivanhuksen kärsimyksistään.

 

Viimeisen vuoden aikana viime talvisen unettomuus-väsymysjakson ja kesän remonttihärdellin aikana ruokahommat ovat jääneet melkolailla taka-alalle. Olen ollut tyytyväinen kun ollaan syöty edes kohtalaisen järkevästi. Kesällä remontin ollessa pahimmillaan (=ruokahuolto pihalla, "vähän" muutakin tekemistä ja ainoa vesipiste kylppärissä) eleltiin lähestulkoon leivällä, muroilla, jogurtilla ja makkaralla. Mutta kas kummaa! Kukaan ei kuollut eikä edes sairastunut vakavasti!

 

Nyt kun koti kunnossa ja rouva myöskin, on alkanut intohimoisempi suhtautuminen ruokaan taas nostaa päätään. Tätä myöten tekee mieli myös vähän kirjoitella aiheesta täälläkin. Ehkä se on myös vaihtelua iänikuisille "kävin lenkillä"-postauksille...Tokihan ruokablogeja on blogisfääri pullollaan, mutta niinhän on myös treeniblogeja.

 

Sitten varsinaiseen ruokaraporttiin. Vegaanista ruokavaliota on kohdallani hankaloittanut myös se, että maha ei tykkää useimmista palkokasveista vaikka niitä missä yrttiliemissä keittelisi. Punaiset linssit sopivat myös meille herkempivatsaisille ja sen takia suosin niitä kasvisproteiinin lähteenä. Lisäksi niissä on esim. rautaa hyvin, joten ovat hyvä vaihtoehto lihalle. B12- vitamiinia niistä ei sentään löydy. Eilen keittelin tomaattilinssikeiton, joka on hyvä, nopea ja helppo ruoka kun sen tekee valmiista tomaattisoseesta. Eihän valmis tomaattisose gastronomisesti tuoreita tomaatteja voita, mutta etenkin talviaikaan ihan mainio vaihtoehto kiireisen lapsiperheen arkeen. Vaikka en vegaani olekaan, minusta on hauska tehdä välillä täysin vegaanista ruokaa ja siksi tähän tuli kaurakerma maun pehmikkeeksi. Tähän keittoon tuli siis

 

2 prk tomaattimurskaa

laatikollinen punaisia linssejä

sipulia ja valkosipulia runsaasti

2 dl kaurakermaa

yrttiliemikuutio

Vogelin yrttisuola (minun kestosuosikki keittiössä)

mustapippuria

 

 

 

 

 

 

Eilen kaivelin myös leipäkoneen varastosta, jossa se vielä remontin jäljiltä majaili. Ollaan aikanaan saatu kyseinen vekotin miehen vanhemmilta joululahjaksi ja meillä sitä oikeasti käytetään. Tosin sekin on ollut luovalla tauolla viimeisen vuoden. Mutta hyvin lähti eilen vörkkimään. Tein eilen leipää periaatteella "mitä kaapista löytyy" ja sieltä löytyi ruisjauhoja, hiivaleipäjauhoja ja pellavansiemeniä. Ei tullut paha leipä vaan hyvä leipä. Yhdessä tomaattikeiton kanssa tarjoiltuna lapset olivat sitä mieltä, että "ihan sika hyvää ruokaa".

 

 

 



 

Isäntä on tämän viikonlopun hankkimassa ensi vuoden lihavaraintoja eli hirvijahdissa. Onneksi eilen kaikki kolme muksua oli kutsuttu naapuriin kaverisynttäreille ja minä pääsin pariksi tunniksi Kulkurin kanssa ulkoilemaan. Oli kyllä mahtava keli. Hieman taas hämmästytti, miten vähän ulkoilijoita oli liikenteessä kuntopoluilla. Ehkä kuusi henkilöä ja kaksi koiraa tuli kahden tunnin aikana vastaan.

 



 

 

 

 

 

 

 

 

 

#aurinkoenergiaa